Skip to content

COG-langat eli väkäslangat

Väkäslangat eli COG-langat

Väkäslankojen toiminta:

Väkäslangat ovat bioreserboituvia (itsestään sulavia)  lankoja, jotka viedään ihon alle langoille suunnitellun neulan/kanyylin avulla. Väkäslangoissa on nimensä mukaan pieniä väkäsiä, jotka tekevät kohotuksen kasvoille. Väkäslangoilla voidaan tehdään reilusti suurempia kohotuksia kuin mesolangoilla ja ovat useassa tapauksessa parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi täyteaine.

Kauanko tulos säilyy ja mitä on syytä ottaa huomioon?

Väkäslangat hajoavat itsestään ihon alla samalla periaatteella kuin  itsestäänsulvat ompeleetkin. Tämä prosessi vie n. 6-8kk. Tulos on nähtäissä välittömästi toimenpiteen jälkeen. Toimenpiteen jälkeen iholla voi näkyä aaltoilua tai iholla epätasaisuutta pistoskohdassa, joka tulee langan tuoman kiristyksen vuoksi. Iho silottuu n. 2-4viikon kuluttua hoidosta, jolloin pidetään jälkitarkastus. Hoitoalueella esiintyy turvotusta ja punoitusta sekä mahdollisesti mustelmia. Hoidossa käytetään puuduteainetta, jolloin hoito on lähes kivuton. Hoidon jälkeen ei suositella mm. saunaa tai urheilua n. 3 vuorokauteen. 2 viikon ajan kasvoilla esiintyy arkuutta ja suun laajat liikkeet ovatkin kiellettyjä tuona aikana. Tuloksen säilyminen on aina yksilöllistä, mutta yleensä tulos säilyy n. 6- 8kk. 

 

Milloin väkäslankoja?

Väkäslangat ovat ihanteellinen hoitomuoto, kun halutaan liftata keskikasvoje ja ”hamsteripusseja”, tai kohottaa kerralla pehmeästi koko kasvoja. Parhaiten hoitomuoto soveltuu 30- 50 vuoden ikäisille. Joissain tapauksissa hoitoa voidaan toteuttaa myös nuoremmille sekä vanhemmille. Pitkien lankojen sekä langoissa olevien väkästen ansiosta, vähäisempi lankojen määrä jaksaa liftata ihoa reilummin.

Ennen jokaista väkäslanka hoito tulee käydä konsultaatiossa, jossa tehdään hoitosuunnitelma, arvioidan lankojen määrä sekä potilaan soveltuvuus väkäslanka hoitoon.

 

Milloin hoitoa ei tulisi tehdä?

Mikäli sinulla on:

  • taipumus arpikudokseen esim. aknearvet tai aktiivinen akne voivat olla este hoidolle
  • ihollasi on kasvaimia tai infektio
  • sokeritauti
  • sydänsairaudet
  • raskaus sekä imetys
  • mikäli sairastat fibromyalgiaa on hyvä muistaa, että väkäslangatt saattavat saada aikaan paikallisen kivun, joten ei siksi ole suositeltu hoitomuoto

Riskit ja komplikaatiot

Väkäslankoihin niinkuin kaikkiin muihinkin injektiohoitoihin liittyy aina komplikaatio riskejä, jotka ovat hyvin pieniä ,kun hoidon toteuttaa koulutettu ammattitaitoinen henkilö. Jokaiseen toimenpiteeseen sisältyy riski tulehduksesta toimenpide alueella, verenvuodosta sekä arpikudoksen muodostumisen mahdollisuus on olemassa.

 

Hoito-ohjeet väkäslankojen laiton jälkeen:

-Suurien suun liikkeiden välttäminen 2 viikon ajan (ääriliikkeet)

-Omenen syönnin ja muiden saman tapaisten syöminen on suotavaa vältää 2viikkoa toimenpiteestä

-Hoidetun alueen tulisi antaa olla rauhassa ilman ylimääräistä koskettelua,voiteita tai kastelua 6h

  ajan, jotta mikään bakteeri ei kulkeudu pistoskohdista ihoon

-Mustelmat ovat mahdollisia hoidetulla alueella ja häviävät n. 1 viikon kuluessa

-Saunaa, uintia ja kovia fyysisiä rasituksia tulisi välttää 3-4 päivää toimenpiteestä

-Tupakoinnin ja alkoholin käytön välttäminen 3 päivän ajan

-Hoidetulla alueella voi esiintyä kipuilua joka helpottaa muutamassa päivässä

-kipua tai turvotusta voi lievittää kylmäpusseilla 3 kertaa päivässä vähän aikaa kerrallaan

-2 viikon ajan toimenpiteestä tulisi välttää tulehduskipulääkkeitä

 

Väkäslankojen jälkeen muut hoidot :

-Kerrothan aina, kun olet menossa kasvohoitoon, kasvohierontaa, laserhoitoon tms, että sinulle on asennettu väkäslankoja

 

TYÖNÄYTTEITÄ

 

ONLINE -LAHJAKORTTI

 

Online - lahjakortti mahdollistaa ostokset kätevästi kotisohvaltasi! (lahjakortin maksimi summa 150€)
 

 

» ONLINE -LAHJAKORTTI
 

 

KAIKKI PALVELUMME MYÖS RAHOITUKSELLA

Meiltä saat kaikki palvelumme myös rahoituksella. Klinikkamme käyttää Innovoice rahoituspalvelua. Voit tutustua rahoitusyhtiöön ja eri rahoitusmuotoihin jo etukäteen osoitteessa

www.innovoice.fi

 

Jäikö kysyttävää? Jätä yhteydenottopyyntö

Panosta itseesi, anna meidän huolehtia ulkonäöstäsi. Me pyrimme aina palvelemaan asiakaita luotettavasti ja nopeasti ammattitaidolla.

 

OULUCLINIC
Albertikatu 13
90100 Oulu
puh. 040 1830226

info@ouluclinic.fi 
Tietosuojaseloste

 
www:WebWire